tiistai 28. huhtikuuta 2009

Terapian tarpeessa osa 17: Onnellinen ihminen

Muuttosavotta on onnellisesti takanapäin ja viikko ollaan asuttu uudessa kodissa. Viimeinen viikko on ollut niin toiminnantäyteinen, ettei edes toista viikkoa kestänyt nettipimentokaan ehtinyt tuntua juurikaan.

Minkälainen on onnellinen ihminen? Olenko minä kenties onnellinen? Sallinko itselleni onnen, vai kiellänkö sen jonkun/jonkin takia?

Siinäpä syvällisiä mietteitä, joita olen pohtinut viime päivät.

Mietin tuossa sitä että, kun tykkään analysoida, pohdiskella, ihmetellä ja miettiä itseäni, omia ajatuksiani, tekojani, huomaisinko sitä jos olisin onnellinen? Hassu ajatus sinällään, koska miettiessäni elämääni huomaan sen tosi asian, että minulla on kaikki edellytykset olla ja elää onnellisena. Kun sitten mietin esimerkiksi kulunutta vuotta taaksepäin, huomaan sen että armottomaan kiireeseen liittyy seuraavia asioita kuten, tyttären syntymä, opiskelun aloittaminen amk:ssa, muutto jne..jne..joten ei kai ole ihme, vaikken huomasi kaikessa kiireessä olevani onnellinen. Se miksi nyt pohdin tätä, johtuu pitkälti siitä, että olen alkanut tiedostamaan jälleen lisää itsessäni vallalla olevia asioita. Olen huomannut, etten salli itselleni onnea, jos esimerkiksi jollakin toisella läheiselläni menee huonosti. Lisäksi olen miettinyt sitä, että onnellisuus sinällään ei edes vaadi mitään sen ihmeellisempää tapahtumaa tai asiaa, eikä se yleensäkkään tulisi olla rinnastettuna johonkin vaatimukseen tai suoritukseen.

Minusta tuntuu tällä hetkellä siltä, että olen onnellinen, kunhan vain sallin itseni tuntea sen, enkä pakene tuota tunnetta taas normaaliin armottomaan tekemiseen/suorittamiseen.

Hieman jälleen omituisen tuntuinen kirjoitus, mutta pääasia kaikessa se, että täällä uudessa kodissamme olen alkanut miettiä sitä, että miksi ihmeessä asetan jatkuvasti itselleni jotakin mitä ihmeellisimpiä vaatimuksia sille, että vasta sitten ja sitten olen tyytyväinen, eli vasta tuon tehtyäni tai tuon saavutettuani voin sanoa/tuntea olevani onnellinen.

Höpön höpö..jos minusta tuntuu nyt siltä, että olen onnellinen, niin kai minulla on oikeus tuntea ja todeta se jo tässä hetkessä..Olen onnellinen..niin vähästä, mutta toisaalta äärettömän paljosta johtuen..

2 kommenttia:

Reflection kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin!
Ja muista, ettei sinun onnellisuutesi ole muilta pois, vaan pikemiinkin joissain tilanteissa voi kirkastaa sen onnettomamman kanssakulkijan päivää!

Kimmo kirjoitti...

Kiitos Alissa!

Jotenkin vain välillä itselleni tulee olo, että ihmiset joilla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin minulla, antavat sellaisen kuvan ettei ole suotavaa näyttää ulospäin omaa onnellisuuttaan.

Ymmärrän kyllä, että osaltaan epävarmuus asiassa nousee omasta itsestä ja omista peloista, mutta toisaalta jos jonkin ihmisen mielestä teen väärin sanoessani olevani onnellinen, ongelma taitaa enemmän olla tuolla ihmisellä itsellään, kuin minulla.

Tarkoitukseni onkin vain ja ainoastaan omalla esimerkilläni tuoda esille se tosi asia, että jos minulla on mahdollista saavuttaa onnellinen elämä, niin sama mahdollisuus siihen on kaikilla muillakin. Eikä se oikeastaan vaadi, kuin rohkeutta kohdata muutoksen tuoman epävarmuuden tunteen.