Terapiani toisella käynnillä keskusteltiin siitä, mitä itse terapia pitää sisällään ja kuinka se tullaan totetuuamaan. Ihmeellistä sinällään taas on se tosi asia, kuinka asiat järjestyvät juuri siten, kuin ne minulle on parhaaksi. Sain muutaman mutkan kautta itselleni juuri sopivan terapeutin.
Juttelimme erilaisista terapia muodoista ja siitä, kuinka tämä minun terapiani etenee siten, että tarkoitus olisi jutella aina siitä, mikä päällimmäisenä on milloinkin mielessä. Terapeuttini mielestä menee oma aikansa siihen, että saamme luotua sellaisen suhteen, että kykenen luottamaan häneen kunnolla ja lisäksi omia tunteitaan ei voi käsitellä siten, että niitä yrittää psyykata esiin ilman mitään syytä.
Olin hyvilläni siitä, että minun terapeuttini luottaa vuorovaikutteiseen terapiaan, eli siihen että keskustelemme asioista yhdessä. Minulla on myös kokemusta siitä, millaista on käydä monologista puhelua, kun terapeutti istuu pöydän toisella puolella välillä vain hymähdellen. No onnekseni tämä minun terapeuttini ei kuulu siihen ryhmään, vaan voimme keskustella asioista avoimesti ja hän kertoo oman mielipiteensä asioista.
No tällä kertaa puhuin erilaisista tunteista, joita luulen itselleni pakkautuneen johonkin syvälle tiedostamattomuuden tasolle. Esimerkiksi puhuin tuosta koulukiusaamisesta ja siihen liittyvästä vihasta kiusaajia kohtaan. Olen nimittäin välillä pohtinut vakavissani sitä, että minullakin on paljon purkamatonta vihaa kiusaajia kohtaan, sekä yleensä noihin tilanteisiin liittyviä muitakin tunnelukkoja. Kerroin huomanneeni itsessäni nimittäin välillä sitä, että suuttuessani jostakin asiasta, vihan tunne saattaa purkautua suhteettoman suurena.
Lisäksi puhuimme kaipuustani elää elämää täysipainoisesti. Eli ilman, että jokaista tilannetta tarvitsisi niin älyttömästi miettiä tai pelätä. Kerroin kaipuustani matkustaa ilman että siihen liittyisi suhteettoman suuria tunteita, saati jännittämistä/pelkoa. Huomasin kertoessani miettiväni sitä, että oikeammin taidan vain kaivata tasapainoista oloa, enkä välttämättä niinkään mitään matkaamista toiselle puolelle maapalloa(vaikka toisaalta sekin voisi olla ihan mukavaa vaihtelua välillä).
Tärkeinpinä etsinnän kohteina tässä hetkessä tuntuu olevan itseluottamuksen ja itsevarmuuden löytäminen. Vaikka toisaalta tiedostan tässä hetkessä jo itsestäni sen, etten ole mikään ujo tuppisuu, niin silti vielä tietyt sosiaaliset ärsykkeet tuovat minulle automaattisesti olon, jossa koen olevani suunnilleen 10-vuotias pikkupoika joka alkaa itsekkin uskoa olevansa eräänlainen kummajainen.
No nyt odotan malttamattomana tutkimusmatkani jatkumista. Tutkimusmatkan, jonka tarkoituksena on oikean minuuden löytäminen ja sitä seuraava uudenlainen tietoisuus omasta itsestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti