keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Pikku Rinsessamme kotiinpaluuta odotellessa



Pikkuinen Rinsessamme


Pieni Päivänsäteemmme on tänään jo kuuden päivän ikäinen. Valitettavasti vain isi ei ole vielä kovin runsaasti päässyt hoitamaan ja hellimään pientä ihmistä, koska hänen on täytynyt olla sairaalassa sinivalohoidossa kohonneiden bilirubiiniarvojen takia. Tietysti tässä hetkessä liikkuu muutenkin tunnetilat laidasta laitaan, mutta päällimmäisenä tunteena on kaikesta huolimatta ääretön kiitollisuus saadusta hyvästä. Kiitollisuutta lisäsi eilen illalle se tieto, ettei Rinssessallamme ole ilmeisestikkään mitään vakavampaa, koska erilaisten verikokeiden tulokset olivat hyvät. Tietysti sitä haluaisi jo vaimon ja tyttären kotiin, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että parempi heidän on olla sairaalassa niin kauan kuin tarve vaatii, jotta pieni ihminen saa parhaan mahdollisen hoidon mitä tarvitsee tässä hetkessä.

Minun tunteeni ovat tosiaankin seilanneet laidasta laitaan, itkukin on taas pitkästä aikaa tullut. Suurimmaksi osaksi kylläkin onnesta, vaikkakin tuossa eräänä iltana huomasin jälleen kaipaavani omaa isääni aivan armottoman paljon. Syykin siihen löytyi helposti. Vaikka isälläni olikin todella paha päihdeongelma, niin silti me lapset ja varsinkin lapsenlapset olimme hänelle kaikki kaikessa. Mietin sitä, kuinka onnellinen isäni olisi tässä hetkessä siitä, kuinka minun elämäni on järjestynyt kaikelta osin kuntoon(raitistuminen, jatko-opiskelu, perhe jne.) ja ennen muuta tässä hetkessä osaan kuvitella isäni hössötyksen pojantyttären syntymästä..niisk..

Tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa..jne..Kuitenkin minulla on ollut tässä hetkessä suunnattoman paljon eri tilanteita, jossa olen saanut mahdollisuuden tutkia itseäni ja omia tunteita ja oikeasti yrittää muuttaa sen, minkä voin. Esimerkiksi viime päivinä, olen ollut lasten kanssa kotona ja vaikka välillä on ollutkin kiirettä ja hulinaa, niin toisaalta olen nauttinut näistä päivistä suunnattoman paljon. Tietysti neljän pienen lapsen kanssa riittää touhua, mutta kuten totesin, aika on mennyt siivillä ja lystiä on riittänyt. Tätähän kuitenkin omalta elämältäni olen aina haaveillut, rukoillut ja toivonut.

No nyt tuli sitten viimeisin tieto sairaalan suunnalta. Eivät pääse kotiin ennen kuin aikaisintaan perjantaina, koska Tirttanainen joutui takaisin valohoitoon..harmi..mutta vaimo oli kysellyt hoitajalta mahdollisuutta päästä käymään kotona muutaman tunnin ajan..no saa nähdä kuinka käy. Kävi niin tai näin, meillä joko kotona tai sit sairaalassa vietetään kakkukahveja.. Allekirjoittaneella kun aina välillä paljastuu erilaisia piileviä kykyjä ;)










1 kommentti:

Sesilja kirjoitti...

Tulin kiittämään kommentistasi blogissani. Onnittelut ihanan pienen prinsessan syntymän johdosta koko perheelle. Blogisi vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten palaan varmasti ajan kanssa lukemaan.