lauantai 11. lokakuuta 2008

Kun haluaisi auttaa..

Kun itselläni on kokemus siitä, että aivan armottomasta päihdehelvetistä voi selvitä, niin siitä tulee itselle olo, että haluaisi antaa tuon kokemuksen muille käytettäväksi. No ongelman asiasta tekee ensiksi se, että koen vielä erinäisiä jännitystiloja sosiaalisissa tilanteissa ja sitä kautta auttaminen on hieman hankalaa, koska siitä seuraa vielä tässä hetkessä itselle todella hankalia oloja. Toiseksi olen tuskaillut sen tosiasian kanssa, ettei nykyisessä elämäntilanteessani ole juurikaan ylimääräistä aikaa lähteä ns. saattamaan sanomaa, esimerkiksi sairaalaan tai kuntoutuslaitoksiin. Toisaalta olisi, mutta sitten joutuisi ottaamaan aikaa jostain toisesta tärkeästä asiasta, joten ehkä tämä on tyhmää..mutta kuitenkin..

Jotenkin asia aina välillä nostaa päätään ja se johtuu paljolti siitä kokemuksesta, että kertoessaan oman kokemuksensa toiselle, ilman mitään pyynteitä, siitä saa itse hurjan paljon omaan elämäänsä lisää. Minulla on kylläkin lukuisia tilanteita reilun 2.5 vuoden raittiuteni aikana jolloin olen kertonut oman tarinani, kuten esimerkiksi ryhmissä, kuntoutuspaikoissa, yksilö keskusteluissa, täällä netissä jne. mutta toisaalta tuntuu siltä, että haluaisi antaa enemmän jo pelkästään siitä kiitollisuuden tunteesta, jota kokee oman elämänsä järjestymisestä. Toisaalta ymmärrän kyllä, ettei kukaan vaadi minulta mitään, ellen itse ala vaatimuksia itselleni asettamaan, mutta toisaalta taas kuitenkin tuo auttamisen halu nousee tasaisin väliajoin.

Tässä hetkessä tuo halu on taas vallalla voimakkaana, siksi koska olen kokenut todella voimakkaita hyvän olon tunteita viime päivinä, saadessani seurata läheltä oman vaimoni raskauden loppuvaihetta ja kaikkea siihen liittyvää (40. viikko alkoi eilen). Olinhan viimeksi samaisessa tilanteessa umpihumalassa jatkuvasti. Eikä tarvitse kuin hetki miettiä sitä tunnetta, joka pulpahtaa pintaan, kun itse lapsen syntymä tapahtuu, koska olemme muutaman kerran vierailleet jo laitoksella, vaimoni verenpaineiden ollessa korkeana ja siellä ollessani olen henkisesti käynyt jo mielessäni läpi tuota tapahtumaa, melkein kuin se olisi jo tapahtunut oikeasti.

Sairaala kun sinällään tuli minulle liiankin tutuksi juoma aikana ja esim. tänään siellä vaimoni kanssa ollessani kyyneleet nousivat silmiini, kun mietin missä tilanteessa olen elämässäni nyt ja missä olin viimeksi kun 3 vuotta sitten nuorempi poikani syntyi samaisessa sairaalassa. Mietin sitä kuinka paljon tuossakin sairaalassa tälläkin hetkellä on ihmisiä "toipumassa" samanlaisessa tilassa, kuin missä itse olin vielä muutamia vuosia sitten.

Toisaalta olen kylläkin miettinyt sitä, että teen melkein kaiken voitavani auttakseni omalta osalta ongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä ja enempää ei minulta voi vaatiakkaan. Siksi toisaalta itseltään vaatiminen tuntuukin tyhmältä.

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat,
joita en voi muuttaa..rohkeutta muuttaa, mitkä voin..
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä blogin välitykselläkin voit auttaa, satumalta jokin minut johdatti tänne ja aion perehtyä lisää.
Olen itse läheltä seurannut toivottomaksi tapaukseksikin luokitellun päihteidenkäyttäjän hidasta ja pitkää matkaa pintaa kohti. Ja pinnalla on enimmäkseen pysynyt jo nelisen vuotta. Valoisaa syksyä sinulle!