maanantai 27. elokuuta 2012

Luvassa seikkailua pääkaupunkiseudulla

Nyt elellään mielenkiintoisia aikoja. Olen lähdössä matkalle, jossa tarkoituksena on käydä ensin tutustumassa erään arvostamani kirjailijan sekä erään loistavan muusikon yhteiseen ennakkonäytökseen, johon kuin ihmeen myötä sain kutsun. Sen jälkeen viikonloppu menee Helsingissä kahden päivän Pelirajat'on koulutuksessa.

Tuo reissu nostaa pitkästä aikaa minulle jonkinlaisia jännityksen tunteita pintaa. Lähinnä siitä syystä, että tuo esiintymistilaisuus on itselleni monella tapaa jännittävä kokemus ja toisaalta, niin huvittavaa kuin se onkin, minua jännittää suunnattomasti, matkustaa junalla Helsinkiin. Se miksi junamatka jännittää kovasti, johtuu niinkin tuoreesta syystä, että viimeksi matkustaessani junalla, about 15 vuotta sitten, jouduin jättämään matkanteon kesken, silloin valtoimenaan riehuneen paniikkihäiriön johdosta.

Uskon että kaikki menee hyvin. Jotenkin vain tuntuu taas siltä, että alan ennakoida tilanteita liiaksi ja sen vuoksi alan hermoilla, vaikkei siihen varsinaisesti mitään syytä olisikaan. Asioilla on taipumus järjestyä.

Lopuksi kun tässä vielä totean, että minua pyydettiin tänään mukaan kunnallisvaaliehdokkaaksi, niin tässä on seuraaville päiville kokolailla paljon pohdittavaa. Tuo ehdokkaaksi pyyntö oli saanut kuulemma alkunsa siitä, kun keväälle olin mukana hoitamassa päivätoiminnan järjestelyjä ja siellä yhteydessä olin kuulemma antanut sellaisen vaikutelman, että minulla kannattaisi vaaleihin asettua ehdolle. Kaikkea sitä. :)

Näillä pohdinnoin, oikein mukavaa syksyn odottelua itsekullekkin. Voikaas hyvin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa reissua! Ite just palasin loman jälkeen töihin ja kaikki tuntuu menevän mukavasti. Ja kaiken kruunaa se että oon ollut oikealla tiellä riipuvuuksieni kanssa ja nauttinut elämästä kaikin puolin.

Tv: jaakko

Kimmo kirjoitti...

Kiitos Jaakko.

Todella mukava, kaikinpuolin onnistunuthan tuosta reissusta sitten lopulta tuli. Onneksi en innostunut juurikaan ennakoimaan tuota ja sen vuoksi reissu onnistuikin ilman sen suurempia murheita. Aikaisemmin kun pelon noustessa aloin ennakoida erilaisia variaatioita tapahtumista ja lopulta olin paniikissa, ennen kuin olin edes itse tilanteeseen päässyt.