tiistai 3. heinäkuuta 2012

Minun aikataulu ei välttämättä ole se paras vaihtoehto

On taas kerran palannut perusasioiden ääreen. Välillä eksyn luulemaan, että asioiden tulisi järjestyä siinä aikataulussa, kuin itse toivon. Silti olen tullut jo useaan kertaan todenneeksi sen, että minun aikatauluni ei todellakaan ole se paras. Yleisimmin tuota minun toivomaani aikataulua on määrittelemässä omat tunteeni, jotka tunnetusti eivät ole mitenkään erikoisen tasapainoisia vielä kovinkaan monessa asiassa tai tilanteessa.

Viime päivät ovat osoittaneet minulle jälleen sen, että kärsivällisyys on hyve, jota ei koskaan ole liikaa. Monet kerrat olen kuluneen puolentoista vuoden aikana ehtinyt turhautumaan, kun olen ahkerasti yrittänyt saada itselleni työtä. Toisaalta vasta ensi syksy on sellainen ajankohta, jolloin työtä olisi hyvä saada, mutta kun minä olisin halunnut saada työtä heti, mieluummin ensimmäisellä hakemuksellani. Onneksi asiat eivät järjesty, kuten minä haluan.

Nyt olen saanut kasvaa ihmisenä tuon puolitoista vuotta. Samalla saaden itselleni ammatin, jonka kautta varmasti ennenpitkää tulen työtä saamaan, kunhan nuo Nokian epävarmuustilanteet vain selviävät tällä IT-alalla. Toisaalta tämä puolitoista vuotta ovat antaaneet minulle sopivassa määrin aikaa siihen, että raittiuden kestäessä, olen alkanut miettiä uravalintaani myös toisesta näkökulmasta. Tämä päihdeala ei välttämättä olisikaan minulle huono vaihtoehto ollenkaan.

No asiat järjestyvät kyllä, juuri niin kuin pitääkin. Ainoa mistä minun tulee omalla kohdallani kantaa vastuu, on tämän päivän raittius. Sen jälkeen kaikki on mahdollista, sen taas tässä viime aikoina olen todennut.
Kuten tuolla aikaisemmin kerroin, kävin tuon kokemuskouluttaja näytön suorittamassa ja siinä on minulle yksi väylä, josta voi hyvinkin tulla työtä ihan tehdä asti. Toisaalta on tuo vasta mainitsemani yrityksen perustaminen erään ystäväni kanssa. Tuossa yrittäjyydessä olisi mahdollista käyttää sekä päihdepuolen kokemustani, että opiskelemaani IT osaamistani hyödyksi. Sen lisäksi on vielä muutama muu vaihtoehto. Kävin tänään eräässä kuntoutusyksikössä juttusilla ja siellä sovittiin, että käyn tälle kuuta heittämässä yhden päivän mittaisen keikan siellä, lähinnä tuollaisen kokemusasiantuntijan roolissa. Mahdollisesti noita keikkoja on tulevaisuudessa tulossa lisää. Kaiken tuon lisäksi, olen vakavasti miettinyt sitä, että lähden opiskelemaan vielä itselleni päihdetyön ammattitutkinnon, otin jopa asiasta valmiiksi selvää ja koulutus alkaa ensi vuoden helmikuussa. Mikäli  muutoin syksylle näyttää siltä, ettei työrintamalla, tavalla tai toisella tule kiirettä, alan työstämään ajan kanssa omaa tarinaani, jos siitä vaikka saisin kirjan lopulta aikaiseksi.
Tuo kirja asia on taas yksi, joka olisi minun aikataulussani pitänyt toteutua jo pari vuotta sitten, mutta tänään ymmärrän, ettei tuon asian suhteen aika ole vielä oikea. Samoin nämä päihdepuolen työkuviot. Olen viisi vuotta kuudesta raittiusvuodestani elänyt sillä vakaumuksella, ettei minusta tule päihdepuolelle työntekijää ja tänään tuolla kuntoutuspaikassa totesin ykskantaan, että mikäli minulle työtä sieltä tarjotaan, otan sen vastaan ilomielin. Näin ne ajatuksen muuttuu.

Eiliselle iltaa sitten tapahtui eräs asia, joka osoitti minulle jälleen kerran sen, että asiat tapahtuvat ajallaan. Minun nuoremmalla pojallani on ollut hienoisia ongelmia tasapainonsa sekä sen myötä uskalluksensa kanssa. Aloimme viime kesälle opetella ajamaan pyörällä ilman apurattaita. Oikeastaan viime talvena, opettelimme ajamista pihatiellämme oiken urakalla, lumeen kun ei haitannut vaikka olisikin kömmähtänyt nurin. Alkukesästä poika halusi pyörään apurattaat takaisin, koska ei mielestään pystynyt muutoin ajamaan kunnolla. No eilen illalle olimme pihalla leikkimässä. Poika ajoi pyörällään ja kohta hän tulee sanomaan, että toinen apurata hajosi. Ehdotin, että otetaan molemmat pois ja kokeillaan. Kuinka ollakkaan, tälle iltaa pihalla pyyhälsi ikionnellinen naurava poika, hiki päästä valuen, ilman apurattaita ajaen pitkin poikin. Toisin sanoen, minun aikatauluni ei välttämättä ole se paras vaihtoehto. :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä mene sinne päihdepuolelle töihin, vaan hakeudu töihin, jossa tapaat normaaleja ihmisiä.

-Hukka

Kimmo kirjoitti...

Kukapa meistä ihmisistä olisi normaali? ;)

Olen tässä vuosien saatossa oppinut sen, ettei me alkoholistit poiketa ns. "normaaleista" ihmisistä, muutoin kuin tuon sairautemme osalta. Muulla tapaa olemme kokolailla samalla tapaa tuntevia ihmisiä, jotka eivät vain ole oppineet noita tunteita käsittelemään.

Omalla kohdallani olen viime aikoina kokenut myös sen, että raittiutta etsivillä alkoholisteilla on paljon annettavaa myös minulle ja sen vuoksi koen yhtenä vaihtoehtona, alkaa kouluttautua alalle. Aika näyttää mihin elämä vie. :)