maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kärsivällisyys palkitaan

Nyt täytyy todeta ensimmäisenä sellainen asia, etten olisi ikinä osannut uskoa kirjoittavani joku päivä tällaista. Minulla häämöttää kolmen viikon päässä koulun loppu. Oikeastaan en ikinä uskonut edes koko kouluun pääseväni, saati saavani sitä kunnialla suoritetuksi. Kun ottaa huomioon kaikki tapahtuneet, on oikeastaan pieni ihme, että tämä on tapahtumassa.Todella iso kiitos tästä kuuluu rakkaalle vaimolleni, joka on jaksanut minun opintojani tukea, samalla samalla hoitaen kotia ja lapsia. Toisaalta suuri kiitos kuuluu myös läheisilleni sekä ystäville jotka ovat minua kannustaneet, kun välillä on tuntunut vaikealta. Yksin en olisi tähän kyennyt.

Toinen kiitollisuutta aiheuttava tilanne tapahtui viime viikon lopulla. Sain sähköpostia, että minulla on mahdollisuus käydä suorittamassa eräänlainen näyttötilaisuus ja sen jälkeen pääsen virallisesti kokemuskouluttajaksi. Tämä asia on myös itselleni yksi tärkeä etappi taas päästä jakamaan omaa kokemustani hieman erilaisissa yhteyksissä. Pääsen nimittäin puhumaan omasta toipumisen taipaleestani eri sosiaalialan oppilaitoksiin ja siten omalta osaltani vaikuttamassa siihen, että vääränlainen tieto tämän sairauden kohdalta vähenisi edes hieman.

Olen tänään pohtinut elämääni jälleen syvällisesti, todeten sen, ettei minun tarvitse mistään asiasta hätäillä tai hötkyillä. Taas moni asia on järjestynyt parhainpäin, juuri sen oikean aikataulun mukaan, vaikka monesti on tuntunut siltä, ettei tuokaan asia järjesty koskaan. Yleensä tuo tunne valtaa minut siinä hetkessä, kun alan vaatia asioiden tapahtuvan MINUN aikatauluni mukaisesti. Ymmärrän tänään sen, ettei minun aikatauluni ole se kaikista paras, vaikka edelleen usein sitä sorrun kuvittelemaan.

Paljon on viime aikoina tullut mietittyä taas omia pelkojani. Oikeastaan olen ihmetellyt sitä, kuinka äärettömän paljon olen tuosta tunteesta kärsinyt, juurikaan sitä ymmärtämättä. Kun ihminen pelkää jotain asiaa tai tilannetta tarpeeksi paljon, ja kauan, hän ikäänkuin alkaa säästää itseään, sulkeutumalla tuon pelon sisälle. Nyt mietittynä, jos minun pitäisi yksi päivä elää niiden pelkojen vallassa, joiden vallassa esimerkiksi vielä vajaa kymmenen vuotta sitten elin, en kestäisi tuota. Toisaalta ihminen on siinä veikeä otus, että tarpeen niin vaatiessa, kuin ihmeen kautta selviää ihan mahdottomilta tuntuvista tilanteista. Olenhan itse elävä esimerkki tällaisesta otuksesta. :)

Lopuksi todettakoon se, ettempä ihan heti tammikuulla osannut kuvitella kuinka suuri työ näissä loppu opinnoissa olisi. Se kun vielä alkuvuodesta tuntui siltä, että taaksepäin katsoen, suurin työ oli takana. Ihan hartiavoimin tässä on kuitenkin saanut töitä tehdä. Osaltaan tuohon tietysti vaikuttaa kaikki sairastelut, joita on perheessämme taas omiksi tarpeiksemme valitettavasti kyllä riittänyt.

Nyt keskityn saattamaan loppuun nämä opinnot. Kesäkuun alussa sitten juhlitaan valmistumista oikein kaksin verroin, kun vaimoni valmistuu myös samalla omista opinnoistaan kesäkuun alussa. Sen jälkeen meitä odottaakin romanttinen matka kahdelle, melkein viikoksi kesäkuu puolivälissä, jota kyllä tässä hetkessä odotan jo malttamattomana. Nykyhetkessä kun tuota kahdenkeskistä aikaa ei liiemmälti ole.

Aurinkoa elämäänne jälleen, päiväksi kerrallaan. Elämä hymyilee, niin minäkin.

4 kommenttia:

Kepulaisen äiti kirjoitti...

Onnittelut koulunloppumisen johdosta, hieno saavutus! Ja makeelta kuulostaa tuo kokemuskouluttaja homma, jos ja kun homma itselle sopii.

Kuulostaa tutulle tuo oma aikataulutus. Mullakin kaikki tapahtunut parhain päin juuri oikealla ajalla, mutta koskaan ei ole siltä tuntunut siinä kohtaa kun itse on ollut epätoivoinen ja vaatinut omaa aikatauluaan toteutuvaksi.

Kimmo kirjoitti...

Hei Kepulaisen äiti.

Tuo kokemuskouluttajan homma on itselleni siinä sopiva tehtävä, että olen jo pitkään miettinyt sitä, kuinka voisin osaltani lisätä tuolla sosiaalipuolella tietoa tästä sairaudesta, samalla ihan tavallisille ihmisille kokemuksiani jakaen. Oman osuuteni verran tätä asiaa olen eteenpäin viemässä, tuskin tässä koko maailmaa ja sen asenteita ollaan sentään muokkaamassa. Pienet kengät, pienet askeleet :)

Olen omalla kohdallani todennut monta kertaa tuon, että asiat tapahtuvat ajallaan. Eli ei tarvitsisi kuin muistaa luottaa siihen. Mutta edelleen, tasaisin väliajoin huomaan ajattelevani erinäisistä asioista, "Mutta kun minä haluan."

Asiat järjestyy tai on järjestymättä, aina lopputuloksen kuitenkin ollessa minulle se parhain.

Rauhallista vapun aikaa sinulle ja perheellesi, eli Glada vappen!

Anonyymi kirjoitti...

Siunausta matkaan tuleviin haasteisiin :) Mahtava juttu tuo kokemuskouluttaja :)

-Katja

Kimmo kirjoitti...

Kiitos Katja!

Tässä hetkessä elämääni, olen taas saanut luovuttaa sen verran, että luottamus asioiden järjestymiseen vahvistuu.

Asiat tapahtuvat juuri ajallaan. Kumpa vielä oppisi aamulla sen toteamaan, ennen liikkeellelähtöä, niin olisi huomattavasti helpompi elää.

Siunausta sinulle, pidetään yhteyttä.