tiistai 14. helmikuuta 2012

"Yleisön pyynnöstä"

Olipa mukava avata sähköposti tälle aamua. Kiitokset Hukalle viestistäsi. On mukava huomata, että tällä raapustelullani on lukijoita. Olen tiedostanut jo jonkin aikaa itsessäni sen, etten osaa prioirisoida asioita elämässäni oikein. Jotenkin tämä elämä tässä hetkessä kulkee siten, että eteeni tulee niin monia mielenkiintoisia asioita, joihin sitten tuttuun tapaani tartun niin intensiivisellä asenteella, että aina joku toinen asia kärsii siitä.

Omalla kohdallani tämän blogin pitäminen on tässä hetkessä jäänyt luvattoman epäsäännölliseksi. Jotenkin olen taiteillut itseni kanssa siten, että huomaan elämäni täyttyneen erinäisistä asioista, jotka vaativat huomiotani. Toisaalta tässä kohtaa todettakoon se, etten vielä osaa sanoa EI, vaikka monessa kohtaa jälkikäteen mietin, että miksi ihmeessä tuohonkin asiaan alan paneutua. No toisaalta tiedän itsessäni sen puutteen, etten taas tässä hetkessä osaa itseäni arvostaa, "vain" ihmisenä, elävänä olentona, vaan olen armottoman suorittamisen ja pätemisentarpeen vallassa suostunut senkin seitsemääntoista projektiin mukaan, joissa yritän tietysti parhaani mukaan olla tekemässä enemmän tai vähemmän hyvää.

No toisaalta juuri tänä aamuna lukemani palaute oli se, joka liikautti sisimpääni oikeaan suuntaan. Tiedostan itsessäni sen, että heti jos joku ihminen antaa edes hieman signaalia siihen, että olen tärkeä tai se että tekemisilläni on jotain merkitystä, alan muuttaa käyttäytymistäni siihen suuntaan, että voisin tuon kyseisen ihmisen toivomuksen toteuttaa. Joten sen vuoksi tässä nyt tätä kirjoittelen. Toisaalta todettakoon myös se, että kun olen jossain vaiheessa raitista taivaltani saanut oivaltaa kasvaneeni totaalisen ulkoaohjautuvaksi, niin sen tiedostettuani, olen pyrkinyt tuosta opettelemaan askelittain pois. Ei sillä, ettenkö tätä kirjoittamistani edelleen pitäisi todella tärkeänä itsellenikin, mutta mikäli alan tänne kirjoittaa pelkästään, tehdäkseni toisen ihmisen mieliksi, silloin tästä katoaa kokonaan pohja, tästä kirjoittamisesta ja tekstistä tulee sellaista, ettei ne vähäisetkään asiasta kiinnostuneet, enää näistä mitään hyödy.
Toisaalta olen miettinyt jo pidemmän aikaa sitä, että minun tulisi löytää keino purkaa itseäni säännöllisesti, koska kiireinene elämäntyyli verottaa sen, etten enää päivittäin ole jakamassa asioita kenellekkään. No siitä kärsii allekirjoittanut henkisellä puolella kokolailla paljon. Olen sen verran sosiaalinen luonteeltani, etten tule toimeen, mikäli minulla menee useampia päiviä yksin tai pelkästään perheeni parissa pyöriskellen.

Kiitän siis kommentistasi Hukka jo toistamiseen, koska se sai minut miettimään syvällisesti elämääni tänä aamuna, samalla liikauttaen minua tässä hetkessä oikeaan suuntaan, eli hölläämään vautia, pysähtymään hetkeksi ja miettimään mitä tässä hetkessä kokisin tärkeäksi jakaa tämän blogini välityksellä itsestäni ulos.

Nyt koen elämäni olevan muuten kaikinpuolin tasapainossa, mutta tuo sisäinen tarpeettomuuden tunne on se, jota minun tulee hieman alkaa raaputella ja raapustella, osatakseni jälleen luopua tästä suorittamisen kautta haetusta hyväksynnästä ja opetella sen myötä hellittämisen kautta luottamaan siihen, että olen jo pelkällä olemisellani arvokas, ainutlaatuinen elävä olento. En kyllä järjellä miettien ole koskaan ajatellutkaan saavuttavani tällä armottomalla säntäilyllä mitään hyvää, mutta kun kuitenkin olen vielä kovin keskeneräinen, rikkinäinen, tunne-elämältäni lapsenkaltainen alkoholisti, niin en ole tuota säntäilyä osannut lopettaa pelkällä järjenkäytöllä saati tahdonvoimallani. Mutta kuten nyt tuossa totesin, on aika alkaa hieman rapsutella sisimpääni, mikä tuon tyhjyyden ja arvottomuuden tunteen sisimpääni on koko ajan luomassa.

Nyt siirryn kiltisti kirjoittamaan hetkeksi lopputyötä, mutta lupaan palata tähän harvasen aamu, kirjoittelemaan mitä kyseisestä aiheesta kunakin päivänä päällimäisenä paistaa pinnassa.

Rauhallista, raitista ja siunattua tiistai päivää rakkaat kanssataaplaajat! Pidetään itsestämme sekä sen myötä myös toisistamme huolta!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomenia Kimmo

Kaksi pointtia:
-ole terveen itsekäs ja opi pitämään pääsi, v-tut muiden ongelmat Sulle kuuluu
-kuulostaa ihan siltä, että tekisit 12. askelta; oletko valmis siihen. Itse en, vaikka joulukuussa tulikin 1. AA-vuosi täyteen.

Pärjäile.

-Hukka

Kimmo kirjoitti...

Huomenia!

No tuo terveellä tavalla itsekkyys onkin sitten kuin veteen piirretty viiva itselleni. Eli en oikein vielä osaa ajatella mikä on kohdallani oikeaa tervettä itsekkyyttä ja mikä taas väärää itsekeskeisyyttä. Välillä tulee tilanteita, että vaikka tiedän tekeväni omalta kohdaltani ajateltuna kyseisessä hetkessä terveellä tapaa itsekkään päätöksen, jo kohta samassa saan kuulla palautetta, jossa olen kuulemma itsekäs ihminen, sanan negatiivisessa mielessä. No tämä raitis elämä kohdallani mahdollistaa kasvun jatkumisen, joten koittanee aika jolloin osaan nuo asiat oikein tehdä. Toisaalta ainahan löytyy joku ihminen, joka voi olla erimieltä tekemistäni ratkaisuista.

Siksi toisekseen, olen taivaltanut tätä raitista elämää siinä määrin pyrkien oppimaan asioista, että tänään tuo 12. askelee työ on omalla kohdallani pelkkää kokemusteni jakamista. Se että välillä toimin jollekkin ihmiselle kummina, ei tee esimerkiksi ryhmässä puhumisesta tai vaikkapa tästä kirjoittamisesta yhtään sen vähemmän tärkeää 12. askeleen sanoman saattoa. Omalla kohdallani olen matkan varrella saanut kokea sen, kuinka raskasta on yrittää jotakin ihmistä raitistaa, joutuen sivusta toteamaan hänen juovan itsensä hengiltä, etten enää tänään yritäkkään tuota tehdä. Teen vain oman osuuteni, jättäen loput oman ymmärrykseni mukaisen Korkeamman käsiin, Hänen vallassaan kun on se, kuka täällä raitistuu tai kuka ei.

Pärjäilemisiä myös sulle. Jatketaan askellusta, päivä kerrallaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

5 Rules of happiness: 1. Don't Hate 2. Don't Worry 3. Give More 4. Expect Less 5. Live Simply (Lähde Päihdelinkki).

-Hukka

rampamieli kirjoitti...

Kun on oppinut olemaan vahingoittamatta itseään, seuraava vaikea vaihe onkin se, että oppii suojelemaan itseään. Siihen kuuluu myös rajojen laittaminen. Itsekin sitä vasta opettelen.

Yritän suhteuttaa tekemistäni muiden tekemisiin. Esimerkiksi, jos minua pyydetään ilmaiseksi työvoimaksi lopun ikääni, mietin, miten joku muu ihminen tähän vastaisi. Jos tulen siihen johtopäätökseen, ettei kukaan muu (paitsi minä) ole niin hullu, että suostuu toisen orjaksi palkkanaan vain kiitollisuus, sanon ei. Nyt olen jo edistynyt siihen, että jos joku ehdottaa jotain, en koe olevani pakotettu vastaamaan heti myönteisesti. Voin tehdä vastaehdotuksen: Tänään ei käy, mutta jos viikonloppuna? Ehkä joskus pääsen siihen asti, että voin vastata "Lupasin jo, että olen mukana projektissa x, eikä siitä kyllä jää aikaa projektiin y." tuntematta hirveää syyllisyyttä. Ehkä joskus pääsen jopa siihen, että voin sanoa "ei", ilman että koen tarpeelliseksi perustella itseäni loputtomiin.

Mieheni on ollut tukena suhteuttamassa asioita. Hän totesi minulle, että ei kukaan odota, että minä vastaan kaikille aina myöntävästi. Kyllä (järkevät) ihmiset ymmärtävät, että minulla on muutakin elämää. Hän myös sanoi, että riittää, että sanon hänelle "ei". Hän ei halua kuulla siihen perään elämäntarinaani ja sitä, kuinka nyt ei sovi, koska x.

En suosittele itsensä loppuun polttamista. Kokeilin, ei ollut kivaa.

Kimmo kirjoitti...

Kiitokset Rampamieli ja Hukka!

Itselleni tuo rajojen asettaminen onkin tosi haasteellista. Jotenkin minulla kulkee käsikädessä kaksi asiaa, joihin vaikuttamalla oppisin varmasti myös terveellä tavalla asettamaan omat rajat.
Koen edelleen hetkittäin itseni jotenkin täysin arvottomaksi, samalla hakien itseni arvostusta suorittamisen, pätemisen, toisten ihmisten hyväksynnän kautta, silti koskaan sitä saavuttamatta. Perusongelma kun on se, ettei muut ihmiset omanarvontuntoani rakenna, vaan minun tulisi ensin kyetä hyväksymään itseni. Jotenkin olen taas hukannut suunnan itseni ja oman sisinpäni suhteen. Yritän epätoivoisesti, kuin pakonomaisesti etsiä sisäistä rauhaa ja mitä enemmän yritän, sitä kauemmas se minulta pakenee.

Olen tähän hetkeen oppinut sen, että tämä tällainen tuska vie minua oikeaan suuntaan, kohti hyväksymistä, luovuttamista, mutten silti haluaisi tätä tuskaa samasta kasvunpaikasta enää kokea. No sen siitä saa, kun pää on umpiluuta.

Silti, tai juuri sen vuoksi kuitenkin nautin suunnattomasti elämästä tänään. Kaikkine kipuiluineen, tuntuu siltä että elän.