tiistai 28. helmikuuta 2012

Pieniä tekoja, suurien unelmien toteuttamisessa

Täytyy hieman jatkaa tuohon edelliseen vielä. Tänään minun raitis elämä rakentuu pienien unelmien ja haaveiden toteutttamisen ympärille. Pyrin tekemään oman osuuteni, jotta ne toteutuisivat sen aikataulun mukaisesti, kuin kulloinkin on tarkoitus. Lisäksi pyrin ottamaan pienistä asioista kiitollisuuden sekä ilon tähän päivään.

Tästä esimerkkinä mainittakoon tämä kyseisen päivän tapahtuma, joka tavalliselle ihmiselle on täysin merkityksetön, mutta allekirjoittaneelle vastaa samaa kuin valloittaisi Mount Everestin. Kävin seitsemäntoista vuoden tauon jälkeen laskettelemassa. Vaikka kyseinen tapahtuma tänään merkitsi vain sitä, että sukset olalla kiipesin kylänraittimme "laskettelukeskuksen" yhden ainokaisen satakuntametriä korkean mäen päälle kaikkiaan viisi kertaa, laskien saman määrän sieltä alas, minulle tuo merkitsi jälleen yhden pelon kohtaamista silmästä silmään. Pelon, joka on vellonut sisälläni aina juomisen pahenemisesta lähtien.

Nuoruudessani olin intohimoinen skimpaaja, joka kerkesi kiertää kaikki Jyväskylän pohjoispuolella olevat laskettelurinteet sekä muutaman kerran käydä ruotsissa laskettelemassa. No tähän on hyvä todeta, että näköjään tuo harrastus on samaa lajia pyörällä ajamisen kanssa, että taidot kerran opittuaan, ne säilyvät tallessa, vaikka taukoa harrastukseen tulisikin. Olen pyrkinyt tälle talvea muutoinkin harrastamaan lasteni kanssa kaikkea sitä kivaa, josta itse pienempänä suunnattomasti nautin, eli luistelua, pulkkamäkeä, lummi-ukkojen ja -linnojen rakentelua jne.

Voinen tässäkin kohtaa todeta sen, ettei tällaiset asiat Kuningas Alkoholin alaisuudessa ole niitä tarkeimpiä asioita, mutta raittiuden myötä noista voi tulla juuri niitä pienen pieniä kultahippuja, joita tässä viime aikoina olen armoitettuna saanut vaskoolillani huuhdella.

Kaikki siis länsirintamalla hyvin tänään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moro

Tässä Päihdelinkin sivuilta:

5 Rules of happiness: 1. Don't Hate 2. Don't Worry 3. Give More 4. Expect Less 5. Live Simply.

-Hukka

Kimmo kirjoitti...

Kas tässäpä elämänohje, jota noudattamalla ei voi käydä, kuin hyvin.

Itsestäni, ja asenteestani riippuu, millainen raitis päivä tämä päivä on.

Tänään pyrin parhaan kykyni mukaan elämään tuon listan ehdotusten mukaisesti ja siten saaden painaa pääni tyynyyn tällekkin iltaa kiitollisin mielin.

Let's live simply!