sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kaikki järjestyy aikanaan

Minun kokemuseni on tuon otsikon kaltainen. Voin tänään todeta eläväni päivän kerrallaan elämää, josta ei puutu yhtään mitään. Parasta kaikessa on elämäntyyli, johon kuuluu sellaisia itsensä työstämiseen liittyviä toimintaa siinä määrin, ettei minun tällä tavoin taivaltaessani tarvitse enää pelätä elämässäni mitään niistä asioista, jotka osaltaan ajoivat minut helvetinporteille joitain vuosia sitten.

Omalla kohdallani täyskäännöksestä alkanut itsensä ja menneisyytensä purkaminen, on tänään muodostunut sellaiseksi peruskiveksi, jonka varaan uskallan omaa itseäni ja elämääni rakentaa. Olemalla valmis mihin tahansa ja sitä kautta luopumalla ennakkoluulojeni nostattamasta ylpeydestä, olen valmis avoimin mielin tutustumaan kaikkiin ihmisiin ja kaikkiin erilaisiin apukeinoihin, joita täällä erilaisista riippuvuuksista kärsivien auttamiseksi järjestetään.

Nyky hetkeen olen huomannut itsessäni sen, että olen tietyllä tapaa kantanut väärää syyllisyyttä läpi elmän siinä määrin, että pelkästään siitä minuilla riittää työstettävää jok' ikiseksi päiväksi, sikäli mikäli tasapainoista elämää haluan itseni kanssa viettää. Tuosta syyllisyyden kantamisesta voin kertoa muutaman esimerkin. Elämäni on opiskelujen, viisi lapsisen perheen ja ryhmissä käymisen kanssa jatkuvaa kiirusta, mutta pelkästään hyvällä tapaa kiirusta. Toisaalta huomaan tasaisin väliajoin miettiväni huonoa omaatuntoa potien sitä, kuinka koen kohtelevani läheisiä ihmisiäni kaltoin, kun en tahdo joutaa pitämään yhteyttä niihin ihmisiin, jotka toisaalta osaltaan ovat tukeneet minua silloin kun olin heikoimmillani. No armollisuutta itseään kohtaan tässä opetellessani, olen kääntänyt tuota syyllisyyttäni pois miettien niin, etten kuitenkaan taida olla niin erikoinen ihminen, että läheisteni elämässä olisi kovinkaan suuri aukko, vaikka yhteyden pitäminen olisikin satunnaisempaa. Toisaalta opettelen edelleen päivän kerrallaan tekemään kulloisenakin päivänä sen, mikä siinä hetkessä oman osuuden tekemiseltä tuntuu, eikä sen enempää kukaan voi minulta vaatia, kun en sitä ole enää edes itse itseltäni vaatimassa. No kuten todettua, parempaa kohti koko ajan matkaa teen ja siihen liittyy jatkuva itsensä kehittäminen ja sitä kautta opetteleminen olemaan entistä vähemmän itsekeskeinen ihminen.

Itsensä purkaminen atomeiksi, siinä samalla koko elämän paloittelu omiin lokeroihinsa, on ollut minulle se keino kasvaa siksi ihmiseksi, joka minusta olisi kuulunut tulla jo 15 vuotta sitten. Tänään ymmärrän kuitenkin sen, ettei minusta olisi tuolloin voinut tulla samaa ihmistä joka tänään olen. Niin äärettömän määrän positiivisia kokemuksia, kaikki negatiiviset tapahtumat ja niiden purkamisen kautta tapahtunut kasvu on minulle tähän hetkeen tuonut, etten voisi olla sama ihminen ilman noita kokemuksia. Katkeruus ei kuulu tänään minun luoteenvikoihini, joten sillä en sille ajatustanikaan uhraa, vaan pyrin käsittelemään asiat päivittäin siihen malliin, ettei minulla olisi yhtään asiaa tai tapahtumaa josta olla katkera, vaan päinvastoin kokisin jatkuvasti kasvavaa kiitollisuutta elämää ja sen tuomia siunauksia kohtaan.

Nöyrin ja kiitollisin mielin rauhoitun tässä hetkessä odottamaan perheen kanssa vietettävää Joulua. Siunausta elämäänne rakkaat kanssamatkaajat. Olkoon tuuli myötäinen elämässämme.

2 kommenttia:

Reflection kirjoitti...

Kiitos blogistasi. Haluaisin antaa sinulle Beautiful Blogger -tunnustuksen. Jos haluat ottaa vastaan sen, niin käy hakemassa se toki blogistani : http://reflection-4life.blogspot.com/2010_12_01_archive.html

Timolan emäntä ja isäntä kirjoitti...

Kiitos blogistasi. Itse olen vajaa 2 vuotta sitten raitistuneen alkoholistin vaimo. Kirjoitan blogia omista tunteistani ja omasta toipumisesta läheisenä alkoholistin rinnalla. Kyllä se vaan on koko perheen sairaus, ja ihana että siihen nykyään osataan OIKEAkin apu antaa.

http://timolassa.blogspot.com