Toipumisohjelman 12 askelta
"Me Nimettömät Pelurit uskomme, että peliongelmamme on jatkuvasti paheneva tunne-elämän sairaus, jota suurinkaan tahdonvoimamme ei pysäytä eikä hallitse.Me tiedämme tämän kokemuksesta. Uskoimme kenties monestikin, että suuri voitto kyllä ratkaisee kaikki ongelmamme. Mutta useimmat huomasivat - pian voittonsa jälkeen - vaikeuksien vain lisääntyneen.Me jatkoimme pakonomaista pelaamista. Huomasimme ottaneemme riskin perheen,ystävien, turvallisuuden ja työpaikan menettämisen suhteen. Siitä huolimatta jatkoimme. Pelaamisemme johti jopa laittomuuksiin, rikossyytteeseen, mielensairastumiseen tai itsemurhayritykseen. Me vain pelasimme, emme kyenneet lopettamaan.Sorruimme uskomaan, että jos taloudelliset ongelmat vain ratkeavat, pystymme jättämään pelin tai jopa pelaamaan ja elämään normaalien ihmisten tapaan.Monet kerrat vannoimme, että emme pelaa enää, uskoimme tahdonvoimaan. Uskoimmev alheeseen. Uskoimme, että meillä on voimaa lopettaa pelaaminen tai hallita sitä. Koska emme kyenneet rehellisesti katsomaan peliongelmaamme, saatoimme jatkaa pelaamista. Kaikista todisteista huolimatta me yhä kielsimme totuuden pelaamisestamme."
Toipumisohjelman 12 askelta
Mitä tarkoittaa tuo askeleen voimattomuus pelaamisessa? Omalla kohdallani se tarkoittaa sen tosi asian rehellistä myöntämistä itselleni, etten jo aikaa sitten kyennyt enää itse hallitsemaan pelaamistani missään muodossa, vaan pelaaminen hallitsi minua totaalisesti. Tosin sanoen tässäkin tapauksessa on kysymys tunne-elämän sairaudesta, joka ollessaan akuutissa vaiheessa, pahenee vain koko ajan ja voi pahimmillaan johtaa jopa itsemurhaan.
"Voimattomuuden myöntäminen muuttuu lujaksi kalliopohjaksi.."
Tässä kohtaa tuo paradoksi ainakin omalla kohdallani toimi täydellisesti. Eli myöntämällä voimattomuuteni, sain voimaa pysyä pelaamatta aluksi, josta seurauksena ajan myötä ryhmässä käymällä ja noudattamalla ohjelman ehdotuksia, saavutin tilan, jossa minun ei enää tarvitse taistella pelaamattomuuden kanssa, vaan tiedostan oman sairauteni totaalisesti ja myönnän sen rehellisesti itselleni ja olen sitä kautta vapautunut pelihimosta kokonaan.
Mitä tuo vapautuminen on tuonut tullessaan? En enää ajattele pelaamista ollenkaan. Se on ongelmapelaajalle niin suuri muutos elämässä, että jo pelkästään asian tajuaminen vie oman aikansa. Nyky hetkessä kykenen ilman minkäänlaisia polton tunteita, katsomaan vierestä jos joku ystäväni esimerkiksi pelaa peliautomaattia. Itselleni on takoutunut takaraivoon se tosi asia, etten enää koskaan voi pelata mitään uhkapelejä, en edes riviä lottoa. Lisäksi esim. parisuhteessani pelaamattomuuteni on tuonut osaltaan luottamuksen, joka parisuhteessamme on ollut kadoksissa alusta lähtien. Luottamuksen palautumisesta kerron tarkemmin myöhemmissä askelissa.
Kaiken tämän ylläpitäminen vaatii rehellisyyttä myöntää oma riippuvuutensa päivittäin itselleen, sekä säännöllisellä ryhmässä käynnillä ja askelten soveltamisella omaan elämään, ylläpitää toipumistaan. Jos edes hetken aikaa alkaisin miettiä mahdolisuutta pelata normaalisti, niin siitä seuraisi automaattisesti vaara menettää ensin kontrolli pelaamisen suhteen, sen jälkeen alkoholin suhteen ja lopuksi tulisivat lääkkeet ja entinen itsetuhoinen käyttäytyminen, joka pahimmillaan johtaisi ennenaikaiseen kuolemaan. Toisin sanoen, tiedostan kaikkien haitallisten riippuvaisuuksieni kulkeneen niin tiiviissä symbioosissa, ettei minun kestä alkaa leikkimään tulella yhdenkään ongelmani kanssa.
Onneksi tiedostan ongelmani ja saan siihen hyvää hoitoa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti