keskiviikko 20. elokuuta 2008

Usko..uskoon tuleminen

Jos ihminen katsoo kuolemaa silmästä silmään ja siitä tilasta nousee takaisin elämään, täytyy olla melkoisen kyyninen ihminen ellei sellainen ei pistä miettimään elämän tarkoitusta hieman syvällisemmin.

Itselläni on juuri tällainen kokemus. Käyttäessäni viinaa ja pillereitä sekaisin, henkinen tilani mureni pala palata ja lopulta olin täysin toivottomassa tilassa. Tilassa jossa kyseisestä päivästä selviäminenkin tuntui toivottomalta. Kun sitten tekee päätöksen lopettaa elämäsä, vaikka sitten hetken mielijohteesta ja vie jutun omalta osaltaan loppuun vain huomatakseen siinäkin epäonnistuneensa, saavuttaa tilan jossa ajatukset ovat aivan sekaisin. Toisaalta huomaa olevansa kierolla tavalla kiitollinen elämästä, toisaalta katkera ettei kuollut.

Tietysti tuollaisesta tilanteesta nouseminen ns. elävien kirjoihin ottaa aikaa ja paljon. Toisaalta juuri tuo aika on sitä kasvamisen aikaa.

Itselläni ajatus uskosta tai uskoon tulemisesta oli vielä AA-ryhmään mennessäni kovasti vieras, kunnes lopulta ymmärrsin, ettei AA:ssa ole kysymys uskosta tai uskon puutteesta vaan hengellisyydestä. Sillä hetkellä aloin vihdoinkin sisäistää asioita aivan uudella tavalla. Lisäksi huomatessani toipumisen olevan mahdollista, aloin miettiä tätä elämän tarkoitusta syvällisemmin(aikaisemmin kun se omalla kohdallani on kiteytynyt siihen, että tänne synnytään, täällä eletään ja lopulta tähän kuollaan).

Nykyhetkessä olen opettelemalla opetellut ajattelemaan asioita hieman toisin. Omalla kohdallani kysymys ei ole ollut mistään jylinästä tai pallosalamoista, vaan pikemminkin uudenlaisesta tietoisuuden tilasta, tilasta jossa ajatusmaailma alkaa saamaan oikenlaisen tasapainon.

Kiteytettynä se pitää sisällään sen, etten omin voimin itsekkäästi yritä ratkaista asioita. Jos pää on umpiluuta, kuten allekirjoittaneen kohdalla näyttää olevan, vaatii käsittämättömän paljon aikaa ja lukemattomia tuskatiloja, ennen kuin on valmis myöntämään tarvitsevansa apua.

Kiitollisena voin kuitenkin nyt todeta oman elämäni kulkevan tässä hetkessä siten, ettei minulla ole tarvetta alkaa omavoimaiseksi, ellen halua löytää itseäni kurjassa kunnossa. Onneksi elämäni näyttää kulkevan siten, että tuskainen olo tuo nöyryyttä pyytää apua. Siis tuska on kasvattava, eikä hajoittava tekijä ja toisaalta tuo tullessaan tarvitsemani määrän nöyryyttä elämääni, jotta toipumiseni voi jatkua.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

joskus aina pysähtyy lukemaan muutakin kuin omaa sivuaan nyt juutuin tähän sivuun en tiedä onko oma tuskani sen suurempi tai pienempi kun sinulla.
kohdallani ei kyse ole alkoholista sitä en käytä vaan olen muuten sairas ja haen ulos pääsyä omasta itsestäni joten se sai katseeni juuri kiintymään tähän siivuusi ja tutkiskelemaan miten olet selvinnyt ajatustesi kanssa.
olet vielä nuori kaveri ja se elämähän on alkanut kohdallasi hymyilen nyt on hyvä kulkea eteenpäin ja löytää uusia asioita ja tapoja elää nostan hattua sinulle.

Kaaleppi kirjoitti...

Kiitos kommentistasi..Miekestäni tuskan määrä sinällään on suhteellinen käsite, koska ihmiset ovat yksilöitä.
Mainitsit, että sinun ongelmasi ei ole alkoholi, vaan jokin muu. Minun kohdallani ongelmat samoin ovat olleet paljon syvemmällä itsessäni ja esim. lapsuudessani, alkoholi on ollut vain eräs väline monista kestää tuota tuskaa. Kunnes tulin siihen vaiheeseen, jossa alkoholi alkoi lievittämisen sijasta lisäämään tuota sinällään valmiina ollutta tuskaa. Nyt paneudunkin itsetutkistelussani syihin ja olosuhteisiin. Voimia sinulle ja kaikkea hyvää!

minä vaan kirjoitti...

Toivottelen sinulle myös kaikkea hyvä aina joskus piipahdan kurkistelemassa mitä tänne kuuluu.

Anonyymi kirjoitti...

Olen 17-vuotias tyttö joka on ollut ennen uskossa, mutta uskoni lopahti siihen kun elämäni alkoi suistua raiteilta.. nyt elämässäni tapahtuu ihmeellisiä asioita joita mun psyyke ei kestä ja oon miettinyt takasin uskoon tulemista.. mutta en käynyt riparia kun muutin juuri uuteen kaupunkiin ja pelotti aivan vietävästi. Mua kiusataan paljon ja on paljon muutakin. mitä olet mieltä?