sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

AA:n 2. Askel

"Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme."

AA ei sinällään vaadi ketään uskomaan mihinkään. Askeleet ovat vain joukko ehdotuksia, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi taistelussa alkoholismin orjuuttavaa voimaa vastaan.

Oma kokemukseni toisesta askeleesta kitetyy seuraavalla tavalla. Kun menin AA-ryhmään, olin Jumalan kieltäjä tai paremminkin erinäisten pettymysten kautta menettänyt uskoni. Olin pettynyt elämässäni kaikkeen, itseeni, vanhempiini, ystäviini, Jumalaan ja elämään yleensä. Ajattelin, koska maailma on näin epäoikeudenmukainen, ei voi olla olemassa rakastavaa Jumalaa.

Aloitin AA taipaleeni opettelemalla käymään säännöllisesti ryhmässä ja luottamalla muiden holistien kokemuksiin siitä, että ryhmässä käymällä saavuttaa raittiutta, vaikkei aluksi itse ohjelmasta mitään ymmärtäisikään. Toisin sanoen käytin ryhmää korkeampana voimana ja se toimikin jonkin aikaa.

Oikeastaan isäni kuolema oli tapahtumana sellainen, joka laittoi minut miettimään Jumalan olemassa oloa. Pitkästä aikaa ristin käteni ja tapailin rukousta saadakseni voimia kestää menetyksen tuoma armoton suru.
Kaiken kaikkiaan juuri isäni kuolema ja varsinkin hautajaisten järjestäminen ja niiden jälkeinen aika lähensi tietoista yhteyttäni Jumalaan. Aloin miettimään elämää syvällisemmin ja selvittyäni kaikesta tuskasta ajatukseni alkoi pyöriä sen tosi asian ympärillä, että olisiko sittenkin olemassa jokin Voima, joka määrää meidän elinpäivämme ja tarpeen vaatiessa antaa meille voimia selvitä vaikeuksista voittajina. Minulla suurin muutos tapahtui juuri löydettyäni elämääni nöyryyttä ja alkaessani ajatella asoita siltä pohjalta, ettei minun tarvitse yksin pystyä kaikkeen ja avun pyytäminen ei olekkaan heikkoutta vaan päinvastoin osoitus vahvuudesta ja rohkeudesta.

Nyt pari vuotta kuljettuani ryhmässä olen oppinut uskomaan Korkeampaan ja hänen kykyynsä palauttaa terveyteni. Olenhan vapautunut viina-, pilleri- ja peli himoista ja yhtenä suurimmista osoituksista olen toipunut suurimmasta osasta erilaisia pelko- ja paniikki tiloja, joita minulla lääkkeiden käytön aikana vielä oli.

Onko kaiken takana säännöllinen ryhmässä käyminen tai Jumala, se olkooon jokaisen itsensä vapaasti valittavana..Minä luotan omalla kohdallani omaan Korkeampaan Voimaani ja minulla muu ei toimisikaan..

4 kommenttia:

koi kirjoitti...

Tosi hienoa että asiat sujuu mukavasti! Ei se helppoa ole eikä varmaan koskaan ihan "tavallista" tule olemaankaan, mutta päivä kerrallaan. T: 7 vuotta kuivilla olleen holistin vaimo

Kimmo kirjoitti...

Oma kokemukseni on, että käymällä säännöllisesti ryhmässä holisti pääsee eroon viinasta(fyysinen raittius). Mutta opettelemalla toteuttamaam annettuja ehdotuksia(askeleita)elämässään, tietoisuus omasta itsestä lisääntyy siinä määrin, että elämästä tulee sisällöltään niin täysipainoista, että se on valovuosien päässä "tavallisesta". Toisin sanoen holisti raitistuu, niin fyysisesti, henkisesti, kuin hengellisestikkin.

Niin AA, kuin Al-Anon-ryhmätkin tarjoavat alkoholismin vaikutuspiirissä eläneille ihmisille mahdollisuuden ymmärtää tätä sairautta kokonaisvaltaisesti.
Jos et vielä ole tutustunut, niin suosittelen lämpimästi tutustumista Al-Anon-ryhmän toimintaan. Vaimoni on saanut sieltä todella paljon.

Tuija Mäkelä kirjoitti...

Kiitos kokemuksista ❤

Unknown kirjoitti...

Todellakin meillä kaikilla on jokin, joka meitä elämässä ohjaa. Se on vain hoksattava ja annettava ohjata. Elämä kuljettaa, kunhan sen antaa tehdä niin, eikä haro vastaan. Tämä toinen askel on jo paljon helpompi(minulle), kuin eka. Itse olen vuosia sitten raitistunut, tosin vain nesteestä. Nyt toisen kerran retkahtaneena yritän raitistua tuon voiman tukemana ymmärtäen nyt, etten yksin siihen kykene.