tiistai 6. maaliskuuta 2012

Takana kuusi vuotta AA-elämää, päivän kerrallaan

Minulla tuli viikko sitten kuuden vuoden AA-raittius ja viime pyhänä vietin omia kakkujaisiani kotiryhmässäni. Mietin tuossa illan aikana kulunutta kuutta vuotta, enkä voi kuin jälleen kerran ihmetellä sitä, mitä raitis elämä kohdallani on suonut. Elämän.

Olen AA:n avulla saanut käydä läpi menneisyyteni, samalla päivän kerrallaan opetellen uusia tapoja elää, suorittamatta elämää.

Olen saanut oikeita ystäviä, joita minulla juuri ei ole elämän aikana ollut, ellei sellaiseksi laske omia sisaruksiaan. Nämä ystävät ovat vielä siinä hienoja ihmisiä, että heidän kanssaan kun on jakanut kaiken puolin ja toisin elämästään, ei ole, eikä tule mitään salaisuuksia. Ihmisiä joihin tänään voin luottaa kun ensialkuun sain rauhassa, ajan kanssa opetella luottamaan.

AA on askeliensa myötä avannut itselleni itseni. En olisi ilman tätä ohjelmaa, varmasti koskaan, millään terapialla saanut itseäni purettua näin pieneksi. Tuskin myöskään olisin koskaan saanut mahdollisuutta, aloittaa turvallisesti, hapuillen, rakentaa itseäni kokonaan alusta kasaan.

Siis kaiken kaikkiaan, olen todella kiitollinen, voidessani sanoa kuuluvani yhteisöön, yhteisöön, johon ainoana pääsyvaatimuksena on halu lopettaa juominen. Ilman tuota halua en olisi koskaan saanut kokea, miltä tuntuu kuulua johonkin porukkaan, ei valepuvun alle piiloutuneena roolina, valeminänä, vaan aitona, omana itsenä. Ihmisenä.

Tänään meillä alkoi vaimon kanssa viiden päivän loma ihan kaksistaan, kun isommat lapset menivät isälleen hiihtolomaksi ja kolme pienimmäistä ovat loppuviikon "varamummolassa", joten nyt levätään, keskitytään toisiimme, ollaan, rakastetaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno homma. Mulla tuli joulukuussa ensimmäinen AA-vuosi, ja olin pikkasen ylpeä itsestäni. Vein paltsuun kakun lisäksi äitini, joka oli kovin otettu.

Tsemiä tällä ainoalla oikealla tiellä,

-Hukka

Kimmo kirjoitti...

Tämä käsilläoleva päivä on aina se tärkein. Hienoa, että sinulla näitä päiviä on kertynyt helminauhaksi jo reilun vuoden ajalta.

Pyrin aina muistuttamaan itseäni siitä, että tänään olen raittiina ja sitä kautta taata itselleni mahdollisuus tehdä sama johtopäätös myös huomisen koittaessa. Vuosilla tai niiden keräämisellä en saa mitään, mutta muistaessani sen, etten ole yhtään kauempana siitä ensimmäisestä, kaiken tuhoavasta ryypystä, vaikka olisin ollut viisitoista vuotta raittiina, ehkäisen itseltäni tunteen, että tämä raittius olisi itsestään selvyys. Se ei ole, mitään muuta, kuin armo elää vapaana Kunigas Alkoholin vallasta, yhden päivän kerrallaan.