lauantai 10. maaliskuuta 2012

Asioiden hoitoa, lomaa ja elämään opettelua

Olen kulunneen viikon ajan yrittänyt olla lomalla. Oikeastaan onnistunutkin siinä. Lisäksi olen hoitanut AA-ryhmämme, päihdeongelmaisten päivätoiminnan asioita sekä käynyt yhden päivän vierailulla päihdekuntoutusyksikössä jakamassa omaa kokemusta toipumisen mahdollisuudesta.

Ylihuomenna alkaa taas arki. Seuraavan parin kolmen viikon aikana tulisi saattaa lopputyö valmiiksi. Hoitaa päivätoiminnan rahoitus asiat kuntoon ja siinä samalla huomioida perhe, ystävät, raittiuden ylläpitäminen, harrastukset sekä työnhaku. Sinällään nuo olisi kaikkineen helppoa kuin heinänteko, sikäli mikäli allekirjoittaneen energiatasot vain oleilisivat kohdillaan, eivätkä heittelisi jatkuvasti. Toisena päivänä saan aikaiseksi äärettömän paljon, kun taas toisena päivänä tahtoisin vain levätä, kun kahvin keittäminenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä urakalta.

Päätin tuossa, että palaan taas hyväksi havaitsemaani aikataulujen laatimiseen. Eli kynä ja paperia, sitten listaamaan kaikki asiat, jotka lähiaikoina kaipaavat huomiotani, ja sen jälkeen jokaiselle päivää yksi tai maksimissaan kaksi tärkeää asiaa, jotka hoidan ja tällä tavoin saan taas kaikki tekemättömät työt tehdyksi, ilman että pääkoppani alkaa viheltää. Sinällään kun minulla ei noita vaativia tehtäviä liikaa ole, kyse on vain siitä, etten vielä osaa paneutua asioihin muulla tapaa, kuin 110-lasissa ja sen vuoksi jo muutama pienikin tekeminen päivässä tuntuu siltä, kuin tekisi vähintään kaksitoista tuntisen päivän työtä.

Eilinen päivä antoi taas äärettömän paljon. Kävimme vierailulla samankaltaisessa paikassa, josta allekirjoittanut kuusi vuotta sitten raittiuden alun löysi. Tuntui hienolta, kun pystyi kertomaan oman kokemuksensa kautta sen lohdullisen tiedon, samalla luoden pientä toivonkipinää, että vaikka raittius voi alussa tuntua kovin raskaalta, jokainen päivä ilman päihteitä, vie kohti helpompaa elämää. Itse kun on raittiuden myötä saanut uuden elämän, sitä samaa mahdollisuutta haluaa jakaa myös toisille. Allekirjoittaneen ongelma vain tässä hetkessä on se, etten osaa omia voimavarojani jakaa oikein, vaan säntäilen vähän joka suuntaan, samalla yrittäen liikaa, kun vähempikin riittäisi. Oppia elämään, ilman että luo itselleen kiireen. Siinäpä sitä lähiaikojen tavoitetta kerrakseen, mutta kuten todettua, jokainen raitis, päihteetön päivä, vie kohti helpompaa elämään, niin uskon.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moro Kimmo

Älä vaan ota stressiä toisten asioista; 12. askeleen työtä ehdit tehdä joskus myöhemminkin.

Itse olen tosi suunnitelmallinen. Päätän, että tänään hoidan ton ja ton asian ja ne myös hoidan. Älä ahnehdi liikaa tehtäviä yhdelle päivälle ja muista pyhittää lepopäivä;-)

Joskus voi helpottaa, kun kirjoittaa päivän tehtävät paperille järjestykseeen: sitten vaan liikkeelle ja ruksi kohdalle, kun homma on hoidettu.

Sää pystyt siihen.

-Hukka

Kimmo kirjoitti...

Moi Hukka!

Allekirjoittanut ei osaa tässä hetkessä elää, ellei päällä ole edes jonkin asteinen tekemisen meininki. Vaikuttaa vain olevan sellainen ajanjakso.

Otin kynän ja palan paperia, tehden listaa tekemättömistä asioista. Tällä hetkellä vain ongelma on se, etten vielä osaa olla rauhassa jos minulla on monta asiaa keskeneräisenä. Esimerkiksi tuo lopputyö on yksi projekti, jolle en tässä hetkessä voi mitään, etten saa sitä yhdessä päivässä kirjoitetuksi loppuun. Silti otan siitä turhaa stressiä, vaikka tiedän saavani sen kyllä ajallaan valmiiksi, tai ainakin niin uskottelen itselleni. :)

No toisaalta huomaan taas, et asiat kyllä järjestyy ajallaan. Tämän päivätoiminnan rahoituskuviot näyttäisivät järjestyvän, joten yksi asia taas vaikuttaisi olevan vähempänä huolenaiheista. Toisaalta juuri tuosta johtuen, näyttää olevan et tuon päivätoiminnan järjestelyn yhteydessä, saattaa järjestyä eräs toinenkin minulle tärkeä asia, mutta siitä kerron sitten tarkemmin, sikäli mikäli asiat rullaa sen osalta.

Kaikkineen, elämä hymyilee, kun itse muistan hymyillä, niin kaikki on hyvin.